Varmaankin tiedät sen keväisen tunteen, kun taimiluetteloita tulee postilaatikkoon ja niitä selatessa tulee sellainen ihana olo: ”mä haluan ton, ton ja ton”. Samoin tiedät varmaan sen jälkeen koittavan tunteen siitä, että saakohan sitä menestymään, puhumattakaan siitä tunteesta, kun postimyyntitaimet tulevat ja toteat luettelon kuvan ja taimen olevan kovin, kovin eri näköisiä! Saati viimeistään syksyllä koittavasta pettymyksestä, kun taimesta ei koskaan tullut läheskään sitä mitä piti, tai sitten kuoli kokonaan. Niin tuttua, mutta kun näihin asioihin hiukan perehtyy niin voi säästää euroja ja hermoja ja lopputulos voi hyvinkin palkita kukoistavilla kasveilla.

Suunnittelu kannattaa aina

Ennen kuin kirmaa taimikaupoille, kannattaa miettiä etukäteen, mitä laittaa, mihin laittaa, minkä kokoiseksi se lopulta kasvaa ja mitä kasvi haluaa Sinulta ja mitä Sinä haluat kasvilta. Aina ei tule välttämättä mietittyä vaikkapa sitä, kuinka suureksi kasvi lopulta kasvaakaan, eikä sitä tietoa selkeästi tahdo aina mistään löytääkään. Pituus tai korkeus löytyy useimmiten helposti, mutta kun puhutaan leveydestä, niin sitä eivät taimiluettelot välttämättä kerrokaan. Leveys on kuitenkin tärkeä asia siinä kohtaa, kun mietitään kasvin etäisyyttä esimerkiksi rakennuksesta, autotiestä tai toisesta kasvista. Etenkin puiden kohdalla on joskus vaikea muistaa 150-200 cm pituista tainta ostaessa, että sille voi tulla leveyttä jopa kymmeniä metrejä, eikä leveys koske vain maan päällistä osaa, sillä latvuksen leveys on useimmiten suoraan verrannollinen juuriston leveyteen. 

Puita pienempiä kasveja suunnitellessa kannattaa ottaa huomioon luonnollisesti kasvin kasvupaikkavaatimukset. Ensinnäkin, harva kasvi viihtyy yksinään nurmikolla. Nurmiheinät ovat etenkin taimivaiheessa puidenkin taimille usein varsin haitallinen tekijä niiden viedessä ison osan taimen tarvitsemista vedestä ja ravinteista. Lisäksi nurmikon suhteen uhkana taimelle on myös perheen ruohoa leikkaava isäntä, joka joutuu kiertämään taimen, joten sitä riskiä ei kannata ottaa että hänellä menee hermot ja tapahtuu yliajo. 

Huomioon on otettava myös kasvin menestymisvyöhyke, jonka meillä Jämsän seudulla olisi oltava vähintään 3, mielellään 4, jotta voidaan sen suhteen toivoa menestymistä. Valo-olot on myös oltava sen mukaiset, missä kyseinen kasvi menestyy. Useimmat kasvit viihtyvät aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa, mutta eivät välttämättä paahteessa, toiset taas eivät siedä paljoakaan aurinkoa. Selkeästi mieluiten puolivarjossa tai jopa varjossa viihtyviä puuvartisia kasveja ovat mm. marjakuuset ja köynnöshortensia, perennoja esim. kuunliljat, nauhukset ja jaloangervot. Sitten on niitä harvoja kasveja, jotka menestyvät lähes missä vain, kuten sinikuusama. 

Kasvualustan suhteen on myös monenlaisia vaatimuksia, ja usein se jääkin turhan vähälle huomiolle. Varsin usein, jos kasvia jokin vaivaa, on katse suunnattava maan pinnan alapuolelle. Meillä Suomessa on luontaisesti useimmiten hiukan hapan maaperä, mutta on tiettyjä kasveja, joille istutettaessa kannattaa lisätä hapanta multaa kasvin viihtymisen takaamiseksi. Näitä ovat etenkin alppiruusut, joille itse laitan havu-rodomultaa säkin yhtä tainta kohden, oli kohteen kasvualusta sitten ennestään minkälainen tahansa. Muiltakin osin kasvupaikan kasvualustan laatua voi tarvittaessa parantaa: hiekka- ja soramaahan lisätään kompostimultaa, turvetta ja savea, hiesu- ja savimaahan taas lisätään hiekkaa ja multaa. Kasvualustan määrä on myös tärkeä asia, joka tulee huomioida, koska meillä ei valitettavasti ole luonnon kykyä kasvattaa puun tainta kallion koloon… Eli perennat tarvitsevat lajista riippuen 10-50 cm syvän kasvualustan, pensaat pääsääntöisesti 40-50 cm, köynnökset 60 cm, pienet puut 60 cm ja isot puut 80 cm syvyyttä. Leveyttä saa etenkin puiden kohdalla olla vähintään tuplasti. Nurmikko taas vaatii hyvin kasvaakseen tiivistettynä 20 cm syvän kasvualustan. Siksi ollaan usein ongelmissa mm. rakennusten lähellä, jos halutaan tehdä istutusalue vaikkapa pensaille: routaeristeet tulevat vastaan ennen kuin riittävä kasvualustasyvyys on saavutettu. Toinen vaikeuttava tekijä voi olla kallio.

Nämä kasvit eivät kaipaa syvää kasvualustaa. Keltamaksaruoholle riittää jopa 10 cm paksu, läpäisevä kasvualusta.

Minkälaisia yhdistelmiä voin tehdä?

Periaatteessa vain mielikuvitus on rajana sen jälkeen, kun on katsonut paikan olosuhteita vastaavat lajimahdollisuudet vyöhykkeen ja muiden vaatimusten suhteen. Kannattaa kuitenkin ajatella kasvin habitusta siinä mielessä, että peittääkö kasvi kasvualustansa pinnan kasvaessaan kokonaan vai jääkö alaosa avoimeksi. Vaikkapa hortensian kohdalla on usein viisasta ajatella istuttavansa myös maanpeitekasvi, joko perenna tai puuvartinen, matala kasvi, joka peittää itse maanpinnan, kun hortensia kasvaa kohti valoa ja alaoksat ovat jokseenkin kaljuja. Mitä tulee jatkuvaan kukintaan, niin etenkin perenna-alueilla kannattaa ajatella myös varhaista kevättä. Toisin sanoen istuttaa perennojen sekaan myös sipulikukkia. Itselläni on kuunliljapainotteinen perennaryhmä, jossa keväällä on runsaasti matalia sipuleita, tulppaaneja ja vielä lisäksi ukkolaukkaakin. Näiden kaikkien sipulikasvien kuihtuvat lehdet käytännössä jäävät kuunliljan lehtien alle sitten kun ne kasvavat kesällä täyteen mittaansa. Minun makuuni ainakin varsin helppohoitoista!

Kuinka tiheään?

Mistä sitten tiedän, kuinka lähelle toisiaan kasveja voi istuttaa, jotta saavutetaan ihanteellinen lopputulos? Ja mitä sillä on väliä? 

Jos suunnitellaan kasviryhmää, tai vaikka pensasaidannetta, oikeilla istutusetäisyyksillä saavutetaan helppohoitoisuus ja kasvit viihtyvät. Houkutteleva ajatus, eikö? Eli kun meillä on useampilajinen, oikeilla istutusväleillä toteutettu perenna- tai pensasalue, kasvit kasvavat kohtuullisessa ajassa toisiinsa kiinni ja näin ollen varjostavat kasvualustan niin, ettei siellä rikkakasvit enää menesty. Myöskin kasvualustan pinnan kosteusolot eivät vaihtele enää äärioloista toiseen kuten avoimella kasvualustapinnalla. Näin ollen ei pääse ainakaan niin helposti tapahtumaan sitä, että rikkaruohot ovat vallanneet kasvualustan ennen kuin kasvit ovat täysikasvuisia, jolloin kierre olisi valmis: kasvit eivät viihdy ja puutarhuri pyyhkii tuskanhikeä ja lopulta heittää hanskat tiskiin. 

Kaikilla kasveilla istutusetäisyys perustuu niiden täysikasvuiseen kokoon, ja vaihtelee siten kasvilajeittain ja jopa -lajikkeittain. Tietoa löytyy netistä jonkin verran, mutta joitakin yleisimpiä mainitakseni, vapaasti kasvavissa pensasaidanteissa paljon käytetyt koivu- ja rinneangervo 80 cm, norjan- ja idänvirpiangervo 100 cm. Leikattavissa pensasaidoissa käytetään tiheää n. 30 cm väliä, mutta niitä ei välttämättä kannata ajatella, jos haluaa päästä kohtuullisen helpolla pihan hoidossa. Perennoista esimerkkeinä useimmat kuunliljat ja kurjenpolvet voi istuttaa 40 cm välein, päivänliljat 60 cm välein ja pionit 80 cm välein. 

Oikea istutusetäisyys on tärkeä asia. Sopivan tiheä istutus ei anna rikkaruohoille tilaa.