Perinnepihojen kasveja

mennessä Raisa Heino | kesä 19, 2021 | Pihan kasvit

Mikä on perinnepiha? Asian voi käsittää ehkä monella eri tavalla, mutta tällä kohtaa käymme läpi joitakin kasvilajeja ja lajikkeita, joita Suomen pihoissa on kasvatettu jo pitkään, ja jotka on totuttu näkemään vanhoissa pihapiireissä. Ne ovat viihtyneet oloissamme hyvin ja monenlaisissa olosuhteissa ja maaperissä, ja ovat siksi osoittautuneet helppohoitoisiksi kasveiksi. Puhutaan myös maatiaiskasveista. 

Hankaluutena oikeita perinnekasveja haluaville voi olla vanhojen maatiaiskasvien saatavuus. Aitoja, oikeita maatiaiskasveja ei välttämättä löydä ihan helposti taimikaupoista, sillä etenkin koristepensaat tuodaan varsin usein ulkomailta. Miksi näin, niin oman käsitykseni mukaan muualta tuodut taimet saadaan markkinoille halvemmalla kuin kotimaiset, jolloin käy niin, että kuluttaja valitsee kahdesta samanlaisesta taimesta halvemman – ulkomailta tuodun. 

Maatiaiskasvien tärkeä puolestapuhuja ja siementenkin välittäjä on Maatiainen ry, jonka nettisivujen kautta saa tilattua Suomesta kerättyjä perinnekasvien siemeniä. 

Seuraavassa joitakin perinnepihojen kasveja tyypin mukaan jaoteltuna. Tässä on vain joitakin parhaiksi katsomiani poimintoja, vaikka lajikirjo toki on paljon runsaampi.

Havupuut

Siperianpihta

Siperianpihta on toki ulkomaista alkuperää, mutta tuotu Suomeen niin kauan sitten, että siitä on tullut tuttu näky erilaisissa kartanopuistoissa ja vanhojen maalaistalojen pihoissa. Sen tunnistaakin jo kaukaa kapeasta ja tuuheasta, usein kaksihaaraisesta latvastaan. Sillä on yleensä sileä runko ja kävyt ovat pystyt. 

Siperianpihta kaipaa nuorena taimena varjostavan puuston ympärilleen, eikä se kestä nurmikkoheinien kilpailua. Kun huolehtii näistä asioista, se pysyy terveenä puuna ja kasvaa nopeasti alusta alkaen. Avoimelle paikalla nurmikolle istutettuna pihta usein juroo pitkään ja saa helpommin erilaisia tuholaisia, kuten pihtakirvoja.

Yleisesti pihdat ovat siitä kiinnostavia havupuita, että toisin kuin kotoinen kuusemme, sen neulaset eivät pistä, ja sen kuivuneet neulaset eivät myöskään varise. Tämän vuoksi pihtoja käytetään jonkin verran myös joulukuusen asemassa. 

Lehtikuuset

Meillä melko yleisesti viljeltyjä lehtikuusia ovat siperianlehtikuusi ja euroopanlehtikuusi. Ne erottaa toisistaan useimmiten jo kaukaa rungon perusteella. Euroopanlehtikuusen runko tahtoo mutkitella, kun taas siperianlehtikuusi on varsin suorarunkoinen. Juuristonsa osalta lehtikuuset ovat kuten männyt: vankka ja syvä juuristo auttaa kestämään myrskyjä. 

Kasvupaikka lehtikuuselle täytyy olla valoisa, mutta maalajin suhteen ne ovat vaatimattomia: ne menestyvät niin hiekka-, moreeni- kuin savimaassakin.

Lehtikuuset ovat nimensä mukaisesti puita, jotka tiputtavat neulasensa talveksi. Syksyllä neulaset saavatkin kauniin keltaisen syysvärin, kuten jotkut lehtipuut. 

Lehtikuuset ovat todella suuria puita, ja siksi ne eivät sovi pienempiin pihoihin. Pisimmät meillä kasvavat siperianlehtikuuset ovat pituudeltaan yli 35 m. 

Lehtipuut

Lehmukset

Erilaiset lehmukset ovat hyvin paljon toistensa näköisiä, minkä vuoksi niitä on melko vaikea erottaa toisistaan. Meillä Suomessa kasvaa luonnonvaraisena yksi laji ja viljeltynä niitä löytyy toistakymmentä eri lajia tai lajiketta. 

Maaseudulle parhaiten sopivat metsälehmukset, joiden luontainen levinneisyysalue ulottuu Suomessa Vaasan korkeudelle asti. Se on pohjoisin luonnonvarainen jalo lehtipuumme. Puistolehmus on meillä paljon metsälehmusta yleisemmässä käytössä, vaikka voidaan olettaa, että puistolehmus on metsälehmusta työläämpi. Puistolehmuksen runko on hyvin usein muhkurainen ja se tekee runsaasti runkovesoja, kun taas metsälehmuksen runko on suora, eikä versostoa rungolle synny. Puistolehmus saa myös riesakseen helpommin kirvoja, joiden ulosteet likaavat autoja ja puistonpenkkejä. 

Lehmukset ovat suuria puita, joita ei voi pieneen pihaan istuttaa. Ne ovat myös pitkäikäisiä. 

Pensaat

Pihasyreeni

Pihasyreenin tiedetään kasvaneen Turussa jo vuonna 1728. Euroopassa se on vielä paljon vanhempi tuttavuus, sillä sitä on istutettu siellä ainakin 1500-luvun puolivälistä, kun eräs ranskalainen luonnontutkija löysi sen Turkista.

Pihasyreeniä on jalostettu pitkään ja siitä on saatu aikaan paljon erilaisia kauniskukkaisia lajikkeita. Siniviolettikukkainen kantamuoto sekä valkokukkainen Alba-lajike ovat kestäviä ja perinteisiä koristepensaita, jotka ovat talvenkestäviä Pohjois-Pohjanmaalle asti. 

Pihasyreeni on todella hyvä pensas tiheän ja korkean kasvutapansa vuoksi. Se istutetaan 1,5-2 metrin välein. 

Kasvien sijoittamisesta voit lukea lisää täältä: Miten osaisin laittaa kasvin oikeaan paikkaan?

Orapihlajat

Mainitsen orapihlajat tässä yhteydessä siitä huolimatta, että se kuuluu henkilökohtaisiin inhokkikasveihini sillä kohtaa, kun sitä käytetään leikattuna pensasaitana. Kasvi on toki kaunis ja tiheä, eli sikäli hyvin käyttökelpoinen leikattavaksi pensasaidaksi.  Mutta kun puhutaan hoidosta ja leikkausjätteen hävittämisestä piikkeineen, tullaan siihen, miksi en pidä kyseisestä kasvista.

Mutta on täysin eri asia kasvattaa tästä parjatusta aitaorapihlajasta vapaasti kasvava pensas tai pieni puu! Sellaisena sitä voi usein vanhemmissa puutarhoissa ja puistoissa nähdäkin. Silloin se kukkii runsaasti ja syksyllä siinä näkee runsaasti punaisia marjoja, jotka ovat myös lintujen suosiossa. Aitaorapihlajan on meille tuonut Pohjois-Amerikasta Pietari Kalm 1700-luvulla.

Muita vanhoja orapihlajalajeja ovat myös itsellenikin tuntemattomaksi jääneet iso-orapihlaja sekä säiläorapihlaja. Mustamarjaorapihlajaa taas näkee useammin ja sitä soisi käytettävän enemmänkin, sillä siinä on todella kaunis, kirkkaan punainen syysväri. 

Lumimarja

Lumimarja on itsellenikin kotipihasta tuttu pensas, jota käytetään nykyään yllättävän vähän. Se on tuotu meille viljelyyn 1800-luvun lopulla, ja sitä on säilynyt vanhoissa puistoissa ja pihoissa näihin päiviin saakka. Sillä on vähäpätöiset kukat, mutta kauniit valkoiset marjat, jotka koristavat pensasta syksyllä. Marjat jäävät useimmiten pensaaseen myös lehtien pudottua, mikä tekee kasvista kauniin myös talvella. 

Lumimarja on kasvupaikan suhteen vaatimaton, vaikka suosiikin tuoretta maata. Lumimarjaa voi käyttää muiden pensaiden seassa tai vaikkapa aidanteena pihan laidalla. Istutus noin metrin välein. 

Köynnökset

Säleikkövilliviini

Pietari Kalmin 1700-luvulla Pohjois-Amerikasta tuoma säleikkövilliviini on nykyään yleisimpiä köynnöskasvejamme. Se onkin todella käyttökelpoinen ja monikäyttöinen, sillä se on yleensä hyvin terve, rehevä ja lisäksi se saa kauniin punaisen syysvärin. Sitä voi hyvin käyttää myös maanpeittokasvina. 

Ruusut

Ruusut ovat myös pensaita, mutta ne ansaitsevat oman kohtansa, sillä niiden historiallisuus ja lajimäärä ovat niin kunnioitettavan suuria. Suomessa vanhimmat ruusut ovat osaksi keskieurooppalaista, osaksi venäläistä perua. Kartanoiden ja pappiloiden pihoihin niitä alettiin istuttaa 1800-luvun lopulla. 

Juhannusruusut

Juhannusruusut ovat hyvin kestäviä ja vaatimattomiin oloihin tyytyviä kasveja. Tavallinen, valkokukkainen juhannusruusu (Rosa pimpinellifolia ’Plena’) on hyvin yleinen koko maassa. Kukkaloisto kestää vain pari viikkoa, mutta se on eittämättä yksi niistä kasveista, jotka monelle tuovat sen oikean juhannuksen. 

Vaaleanpunakukkainen suviruusu (Rosa ’Poppius’) kukkii valkokukkaista sukulaistaan myöhemmin, heinäkuun alussa, ja siitä tulee myös hiukan suurempi. Kuten tavallinen juhannusruusu, niin myös suviruusu kestää oman onnensa nojaan jätettynä vuosikymmenet, mistä todisteena ovat monien autioituneiden talojen pihamailla edelleen kukkivat suviruusupensaat. 

Juhannusruusut sopivat yhtä lailla aidannekasviksi kuin yksittäis- tai ryhmäpensaaksikin. Märät ja jäykät savimaat niille ei oikein sovi, mutta muutoin ne ovat hyvin vaatimattomia pensaita. Istutus 1-1,5 metrin välein.

Valamonruusu

Valamonruusu on talvenkestävä, kaunis, punakukkainen, noin puolitoistametriseksi kasvava pensas. Nimestään huolimatta sillä ei kaiketi ole mitään tekemistä Valamon luostarin kanssa, sillä sen nimi on saanut alkunsa ruotsinkielisestä nimestä vallmoros (”unikkoruusu”). Se kukkii kesäkuun lopulta alkaen kolmisen viikkoa loistavanpunaisin, tuoksuvin kukin.

Valamonruusu viihtyy parhaiten aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla melko runsasravinteisessa maaperässä. Istutus 1-1,5 metrin välein.

Perennat

Päivänliljat

Päivänliljat kuuluvat suomalaisen puutarhan peruskasveihin, sillä niiden lehdet ovat koristeelliset muutoinkin kuin kukinta-aikana. Ne ovat olleet innokkaan risteytystyön kohteina jo pitkään, mutta perinteiset lajit ovat keltapäivänlilja sekä leveämpilehtinen rusopäivänlilja. Ne kasvavat melko väsymättä paikoillaan vuosikausia, toisin kuin uudet, vaateliaammat risteymät. Paras kasvupaikka päivänliljoille on runsasravinteinen, kosteahko, aurinkoinen tai puolivarjoinen paikka.

Perennaryhmissä päivänliljat pitävät hyvin puolensa rikkakasveja vastaan tiheän lehvästönsä ansiosta. Keltapäivänlilja kukkii kesä-heinäkuussa, rusopäivänlilja heinä-elokuussa. Suositeltu istutusetäisyys keltapäivänliljalla noin 60 cm, rusopäivänliljalla 80-90 cm. 

Ukonhatut

Ukonhatut ovat kookkaita, liuskalehtisiä perennoja, joiden kukat ovat yleensä sinisen eri sävyjä, joskus myös valkoisia tai kirjavia. Useimmin meillä tapaa tarhaukonhattua, mikä usein sekoitetaan aitoukonhattuun. Aitoukonhatun kukinto on kapea ja haaraton, kun taas tarhaukonhatulla on haaroittunut, kalju kukinto. 

Ukonhatut viihtyvät parhaiten puolivarjoisella paikalla, mutta riittävän kosteilla paikoilla myös avoimella, aurinkoisella paikalla. Jos ne viihtyvät huonosti vaikkapa kuivuuden vuoksi, ne saavat helposti härmäsienitartunnan tai kirvat riesakseen. Perinteisesti ukonhattuja on kasvatettu talon ovenpielessä, jossa se on saanut rauhassa levitä laajaksi kasvustoksi. Etenkin Etelä-Pohjanmaalla tällaisia ukonhattuaidanteita näkee vanhojen talojen pihapiirien laidoilla edelleenkin. Istutusväli n. 40 cm.

Pionit

Pioneita on kasvanut mahdollisesti jo keskiaikaisissa luostaripuutarhoissa Naantalissa ja Turussa. Niitä voi kutsua perennojen aatelisiksi niiden suuren, loistokkaan kukinnan vuoksi. 

Talonpoikais- eli tarhapioni on kotoisin Välimeren rannikolta. Tällä luonnonlajilla oli karmiininpunaiset, yksinkertaiset kukat, mutta risteyttämällä on saatu kerrannaiskukkaisia lajikkeita. Tarhapionit kukkivat juhannuksen tienoilla, hiukan aiemmin kuin jalopionit. 

Vanhoja tuttuja ja helppoja pionilajeja ovat myös kuolanpionit, joita tapaa usein etenkin Itä- ja Pohjois-Suomen pihoilta. Laji on vajaan metrin korkuinen ja kukkii ruusunpunaisin, yksinkertaisin kukin kesäkuun puolivälissä. Se ei yleensä tukemista kaipaa, sillä se on melko jäykkävartinen.

Jos oman perinnepihan kasvillisuus jäi mietityttämään, älä epäröi ottaa yhteyttä: suunnitellaan juuri Sinun pihaasi sopivat kasvilajit. Yhteistyöverkostomme ansiosta voimme halutessasi auttaa Sinua myös kasvien hankinnassa. Tilaamalla uutiskirjeemme saat ajantasaista tietoa aina uusista kasvitilauksistamme, joihin voit lisätä myös oman tilauksesi. Sinun pihaunelmiasi varten!