Valaistus kruunaa pihan

Valaistus kruunaa pihan

mennessä | loka 3, 2022 | Pihasuunnittelu

Kaupallinen yhteistyö DesignLite:n kanssa. Artikkeli sisältää affiliate-linkkejä, jotka on merkitty värillisellä kursiivilla ja tähdellä (*).

Iltojen hämärtyessä ja päivien käydessä yhä lyhyemmiksi tulee monella konkreettiseksi asiaksi valaistuksen tarve. Asia, joka ei ole kesäaikaan tullut mieleenkään. Kun suunnittelee pihan valaistuksen huolella, voi lopputulos tuoda runsaasti lisää käyttöaikaa hämärinä ja pimeinä vuodenaikoina, sekä todellakin kruunata koko pihan! 

Uuden pihan mahdollisuudet

Jos olet vasta aloittamassa talon tai kesäasunnon rakentamista ja kaivinkone on vasta tulossa tontille, on Sinulla kaikkein paras mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten paljon valaistusmahdollisuuksia pihassa jatkossa on. Siksi, vaikka et vielä ihan tietäisikään, mihin tai millaisia valoja haluat, kannattaa kaapeleiden suojaputkia laittaa maahan muutamaan oleelliseen paikkaan sähkökeskukselta lähtien. Niiden kautta on helppo vetää kaapeleita valaistukselle myöhemmässäkin vaiheessa ilman, että kaikki valmiit pinnat rikkoutuvat. 

Jos taas tulevien valaisinten paikat ovat jo tiedossa, on maanrakennustöiden yhteydessä varsin helppo laittaa kaapelit oikeisiin paikkoihin sähköasentajaa varten. 

Mitä valaistaan?

Mistä sitten voi tietää, minkälaisia valoja kannattaa käyttää tai minkälainen energiankulutus missäkin valaisintyypissä on? Aina voi halutessaan käyttää valaistussuunnittelijaa, mutta itsekin kannattaa kyllä jonkin verran olla perillä ja tutkia valikoimaa, jotta tietää mitä haluaa. Sinä itse tiedät parhaiten myös mitä pihavalaistukselta tarvitset.

Netistä löytyy paljon tietoa ja useampia valaisinkauppoja, joihin pääsee jonkin verran tutustumaan kotisohvalta käsin. Itse olen löytänyt erittäin hyvän valikoiman eri valmistajien valaisimia saman sivuston alta esimerkiksi DesignLitelta (*). Heillä on yllättävän hyvä valikoima myös aurinkokennovalaisimia, joita aion itse kokeilla heti sopivan kohteen sattuessa kohdalle.

Lähtökohtaisesti valaistuksen suunnittelu kannattaa aloittaa tarpeesta ja turvallisuudesta. Mieti ensin:

  1. Mitkä alueet tarvitsevat valoa, jotta ovat turvallisia liikkua? Esimerkiksi sisääntulot, käytävät, autopaikat.
  2. Millä alueilla ylipäänsä on melko paljon käyttöä myös hämärään ja pimeään vuodenaikaan? 

Valoa on ihan turha laittaa vain laittamisen ilosta. Joskus näkee valaisintolppia keskellä nurmikkoa tai monen metrin päässä käytävästä. Näissä tapauksissa valaistuksella ei ole oikein järkevää funktiota, ja ne kuluttavatkin sähköä aivan turhaan.

Toinen, enemmän pihan visuaalisuuteen vaikuttava asia on koriste- ja kohdevalaistus. Siinä missä edellisen kohdan valot valaisevat käytäviä ja kulkureittejä, tässä valaistaan esimerkiksi kasveja tai pihan rakenteita, kuten muuria tai vaikkapa kalliota. Tätä varten täytyykin kartoittaa pihan näyttävimmät kohteet ja miettiä sen jälkeen, mikä voisi olla paras keino valaista ne, mikäli niitä halutaan korostaa. Koristevalaistusta varten voit käydä pihan läpi ja katsoa ”sillä silmällä” esimerkiksi seuraavia kohteita:

  • kalliot, isot kivet
  • hienot puut
  • hienot kasvit, joissa on esimerkiksi komea syysväri 
  • pihan rakenteet, kuten muurit, pergolat, laiturit
  • taideteokset

Kasvien kohdalla on hyvä muistaa, että valaistusta ei tarvita kesällä. Näin ollen on lopulta aivan sama, vaikka kasvi olisi kesällä kaunis, jos ei se ole sitä syksyllä, kun valaistus on käytössä. 

Millä valaistaan?

Tärkein asia, millä vaikutetaan siihen, onko pihan valaistus ylipäätään onnistunut ja visuaalisesti hyvännäköinen, on valaisintyypit sekä tapa miten valaistaan.

Ensisijaisesti valaisintyyppien valinnassa täytyy ottaa huomioon ympäristö, johon valaisin sijoitetaan. Onko kyseessä moderni ympäristö vai maalaisromanttinen, vanha piha-alue? Toisekseen, mikäli tehdään uutta valaistusta vanhaan ympäristöön, on otettava huomioon mahdolliset vanhat valaisimet ja niiden tyyli, mikäli ei ole tarkoitus uusia myös niitä samalla. Ylipäänsä saman tuoteperheen valaisimilla pääsee tyylillisesti pitkälle.

Erilaisista valaistustavoista oleellisimpia asioita on, pyritäänkö käyttämään suoraa vai epäsuoraa valaistusta. Itse suosin mielelläni epäsuoraa valaistusta aina, kun se on mahdollista ja järkevää, sillä silloin valo on tasaisempaa ja miellyttävää. Epäsuora valo tarkoittaa sitä, että valo heijastetaan jonkin pinnan kautta, ja itse valonlähde ei näy. Lisäksi valon ei tarvitse yleensä ulottua joka paikkaan, vaan vaikkapa käytävän valona käy hyvin alaspäin valonsa antava matalahko pylväsvalaisin. Myös led-nauhoilla voi saada tyylikästä valaistusta aikaan, jos sellainen on rakenteeseen mahdollista upottaa.

Pylväs- ja pollarivalaisimissa olen niin ikään sellaisten valaisimien ystävä, joissa itse valonlähde on valaisimen sisällä piilossa ja valo on hyvin suunnattu sinne, missä sitä tarvitaan. Omaa silmääni miellyttävänä esimerkkinä tämä kuvassa oleva Lienna-ulkovalaisin: tyyliltään moderni ja kevyt, ja valo tulee alaspäin (*).

Kohdevalaisimissa on hyvä ottaa huomioon valaistavan kohteen koko, mikä vaikuttaa valaistuksen tehoon. Tässä asiassa voivat auttaa sähkö-/valaistussuunnittelijat ja -asentajat sekä alan liikkeet. Esimerkiksi puiden valaisemisessa kannattaa huomioida, että puun kasvaessa valaisimen suuntaa pystytään muuttamaan.

Lisäksi kohdevalaistuksessa on huomioitava Suomen talvi: kuinka nopeasti valo jää lumen alle. Toisaalta, jos ei halua kohdevalon jäävän lumen alle, on mietittävä, miltä se näyttää kesäaikaan kun valaistusta ei tarvita: töröttääkö sen komean männyn juurella ”upea” kaksimetrinen metallipylväs koko kesän? Näissä tapauksissa voikin miettiä, olisiko lähiympäristössä vaikkapa jokin iso kivi tai muu, mihin lunta ei välttämättä kerry niin paljon – valaisimen voi usein sijoittaa myös sellaiseen paikkaan.

Valaisinten sijoittaminen

Valaisimet kannattaa siis sijoittaa aina sinne, missä niille on todellista tarvetta, tai jossa niillä on kohde, johon valon toivotaan osuvan. Kuitenkin kannattaa huomioida se, että valaisimia pystyy usein sijoittamaan esimerkiksi rakenteiden seiniin, kaiteisiin tai vaikkapa muurin sisään. Näin vältetään hoidollisesti hankalat nurmikkoalueen valaisimet. Tosin, jos pollarivalaisimet kulkureitin varrella nurmikkoalueella koetaan välttämättömiksi, on siihenkin toki keinoja, joilla nurmikon hoitoa voidaan helpottaa. Näitä ovat esimerkiksi valaisimen jalan ympäröiminen pienellä kiveyksellä tai tekemällä vaikkapa irtopinnoitealue koko valaisinlinjalle. Kaunis vaihtoehto voi olla myös maanpeiteperennan tai matalan pensaan istuttaminen valaisinten välille.

Entä energiankulutus?

Nykyiset valaisimet ovat yleensä hyvinkin energiatehokkaita, eivätkä varmastikaan ole omakotitalon suurimpia sähkösyöppöjä. Kuten muussakin valaistuksessa, voidaan ulkovalaistuksessakin kuitenkin vaikuttaa energiankulutukseen valonlähteen valinnalla sekä erilaisten ajastimien ja hämärä- tai liiketunnistimien asentamisella. Myös etäohjattavia valaistusjärjestelmiä kannattaa kysyä alan liikkeistä.

Kausivalaistus

Visuaalisessa mielessä ei voi väheksyä myöskään niin kutsuttua kausivalaistusta. Niillä on helppo luoda väliaikaista lisävaloa ja -tunnelmaa erilaisissa kohdissa pihassa, kuten sisääntulossa, terassin reunalla, pergolassa, kasvihuoneessa… Kausivalot ja lyhdyt luovat mukavaa ilmettä syyshämärään, eivätkä ne ole järin suuri investointikaan.

Kausivaloihin liittyvistä sudenkuopista haluan kuitenkin mainita tässä sen, että aivan kuten kaikessa muussakin pihan suunnittelussa ja rakentamisessa, pätee vanha sananlasku: liian monet värit sokaisevat silmät. Jos kausivalojakin on useampaa eri sorttia, eri värejä ja joku vilkkuukin, on katseen kiintopiste vähintäänkin hajalla ja olo on rauhaton. Itse koen, että värejä täytyy osata käyttää, jotta ne näyttävät hyvältä. Esimerkiksi istutuksissa tai vaikkapa niityillä monet värit voivat näyttääkin hyvältä, mutta valaistuksen suhteen en ainakaan itse koe, että amerikkalaistyylinen ”mitä enemmän sen parempi” toimisi suomalaisessa maisemassa useinkaan. 

Valaistus_kruunaa_pihan_kausivalo

Kiinteään valaistukseen kannattaa satsata ja käyttää vähän aikaa sen suunnitteluun. Etenkin laajemmissa tai vaativammissa uudiskohteissa kannattaa sisätilojen sähkö- ja valaistussuunnittelijalle antaa toiveet myös pihan valaistuksen suunnittelusta, jolloin koko valaistuksen toimivuus ja turvallisuus tulee huomioitua. Yhtä tärkeä, ellei tärkeämpi, on luotettava sähköurakoitsija, joka tietää mitä tekee ja tekee sen hyvin.

Valaistus-kruunaa-pihan2
Pitääkö muitakin puita leikata kuin omenapuita?

Pitääkö muitakin puita leikata kuin omenapuita?

mennessä | helmi 7, 2020 | Pihojen hoito

Kevään siintäessä silmissä alkaa jokaisen vähänkin itseään viherpeukaloksi tituleeraavan sormet syyhytä ja siemenkuvastoja tutkitaan kannesta kanteen moneen kertaan. Myös erilaiset pihan leikkaustyöt tulevat taas mieleen. Mietitään että pitikö niille marjapensaille nyt jotain tehdä, ja omenapuu pitäisi leikata. Mutta pitääkö muitakin puita leikata kuin omenapuita?

Pensaiden leikkaus aika hyvin jo ymmärretään, etenkin hyötykasvien kohdalla ja omenapuullekin moni osaa jotain tehdä vaikkei välttämättä aina ole selvää käsitystä mitä. Omenapuiden ja pensaiden leikkausta voi muuten tilata vaikkapa meiltä :)

Mutta sitten kun puhutaan muista kuin hedelmäpuista niin yleensä se on joko halki, poikki ja pinoon tai sitten surullisen kuuluisa tapitusleikkaus. Oma lukunsa ovat sähköyhtiöiden ja muiden teettämät ”leikkaukset” jotka tehdään paikasta ja puiden arvosta riippumatta koneellisesti giljotiinilla tai vaikka helikopterilla. 

Puuviha ja -rakkaus

Pääsin itse tutustumaan hyvin läheisesti puihin liittyvään viha-rakkaussuhteeseen kunnallisessa organisaatiossa työskennellessäni. Joillekin yksi pajupensas oli elämää suurempi kysymys. Toiset tahtoivat kaataa kaikki puun iästä ja arvosta riippumatta, jos puu varjosti, pudotti lehtiä, oli liian lähellä taloa tai oli muuten vain ruma. Kauneus on tietenkin katsojan silmissä ja siitä löytyy mielipiteitä etenkin kerrostalojen pihoilla vähintään yhtä monta kuin on talossa asuntoja.

Harva vain tulee ajatelleeksi sitä, että puut ovat ilonamme tai surunamme monta vuosikymmentä, jotkut jopa vuosisatoja. Uuden puun kasvattaminen yhtä isoksi kuin vanha kaadettu puu kestää niin kauan, että emme itse siitä ehdi nauttia. Talousmetsät ovat tietenkin asia erikseen. Puhun nyt yksinomaan puistojen ja kotipihojen puista, joiden merkitys on muu kuin rahakysymys.

Leikkauksen hyödyt

Otetaan esimerkkinä vaikkapa tammi, joka istutetaan omakotitalon pihaan. Melko yleinen tilanne on se, että sen annetaan kasvaa kuten kasvaa ja sitten muutaman vuosikymmenen päästä todetaan sen olevan liian iso kyseiseen paikkaan. Ei muuta kuin juuresta poikki ja kenties joku muu puu tilalle. Tai jos puu mahtuu kasvamaan paikallaan, niin todetaan jo melko isojen alaoksien olevan ruohonleikkauksen tiellä. Näin ollen niitä leikataan, hyvällä tuurilla ihan oikeaoppisesti ja puu voi jatkaa kasvuaan ja korjata leikkaushaavat.

Toinen tilanne voi olla se, että puulla on tuplalatva joka massan kasvaessa jonain myrsky-yönä repeää liitoksistaan. Tällöin puu on ainakin ulkonäöllisesti pilalla ja pian myös laho sisältä, ellei auttavia toimenpiteitä voida tehdä. Toisin sanoen puille harvemmin tehdään yhtään mitään, jos ne ovat muita kuin omenapuita. Vaikka todellakin useimmiten pitäisi.

Puiden rakenneleikkauksella puuta ohjataan kasvamaan sille luontaisella tavalla ja siihen paikkaan mihin se on istutettu. Tietenkään puuta ei ikinä pitäisi istuttaa liian lähelle taloa tai muuten sellaiseen paikkaan missä se ei mahdu täysikasvuisena olemaan. Näillä leikkauksilla, jotka yleensä kuuluu aloittaa n. 3-5 vuoden kuluttua istutuksesta, puusta tehdään vahvarakenteinen ja kaunis yksilö, josta ei isompanakaan ole vaaraa ympäristölleen.

Tyypillisiä asioita, joihin puiden leikkauksessa puututaan, ovat kilpalatvat, teräväkulmaiset tai liian tiheässä kasvavat oksat, liian alhaalla kasvavat oksat, latvuksen sisään tai muuhun epätyypilliseen suuntaan kasvavat oksat sekä vaurioituneet ja kuolleet oksat. Lisäksi etenkin lehmusten tekemät runko- ja juurivesat pyritään poistamaan.

Silloin kun nämä rakenteelliset leikkaukset tehdään ajoissa, leikkaushaavat jäävät pieniksi ja puu pystyy korjaamaan aiheutuneet vauriot. Mitä isompi leikkaushaava on, sitä suurempi riski on, että lahottajat pääsevät nauttimaan puun sisuksista. Oikearakenteisesta puusta voi nauttia seuraavakin sukupolvi! Vanhemmalle, nuorena hoidetulle puulle, tarvitse tehdä yleensä juuri muuta kuin kuivien tai vaurioituneiden oksien poistoa harvakseltaan. 

Tapituksen kirous

Vielä parikymmentä vuotta sitten melko yleinen pihapuu meillä oli terijoensalava, ja siihen usein liittyykin jo aiemmin mainitsemani tapitusleikkaus, joka on ainakin itselleni kirosana. Tuo termi tarkoittaa sitä, että puusta poistetaan käytännössä latvus kokonaan ja jäljelle jätetään pahimmassa tapauksessa pari metriä runkoa. Hiukan lievemmässä, joskin siinäkin ihan karmeassa muodossaan, jätetään rungon lisäksi joitain oksan pätkiä.

Jokainenhan toki saa tehdä omalle puulleen mitä lystää, mutta tapitusleikkausta vastaan puhuu se, että puusta ei koskaan enää tule lajilleen tyypillinen kaunis puu, oli sitten laji mikä hyvänsä. Joku voi tietysti pitää luutamaista terijoensalavaa kauniina, mutta suurempi ongelma kyseisessä leikkaustavassa on se, että puusta tulee vaarallinen. Runsas määrä vesiversoja on puun hätäreaktio siihen, että energiatuotanto pitää saada entiselle tasolleen. Vesiversoilla on kuitenkin tapana romahtaa herkästi alas kasvaessaan pituutta ja painoa.

Lisäksi jatkuva versominen vain lisää puun leikkaustarvetta tulevina vuosina, eivätkä lahottajat ja hyönteisetkään jätä huomiotta avointa leikkauspintaa, jota on tällaisessa puussa runsaasti. Joten hyvät ihmiset, älkää tehkö tapitusleikkauksia, vaan laittakaa mieluummin juuresta poikki ja kaivakaa kantokin ylös, jos on paju kyseessä. Tilalle voi laittaa sellaisen puun, joka voi kasvaa paikassaan kuten sen kuuluu.

Ratkaisut

No, mistä sitten tietää miten niitä leikataan, mitä puita voi leikata ja milloin? Jos itse haluaa tutustua leikkaustapoihin, niin suosittelen vaikkapa taimistoviljelijöiden mainiota opusta Monivuotisten puutarhakasvien leikkausopas. Siinä on kerrottu pääasialliset tavat, vaikkakaan harva puu on kuin oppikirjasta, mutta oppeja voi aina soveltaa.

Oikea aika leikkaamiselle on yleensä puun ollessa lepotilassa; sanotaan että paras aika on kevättalvella suojasäällä. Näillä leveyksillä se on yleensä maalis-huhtikuu. Tässä kuitenkin on poikkeus mahlaa vuotavien lajien kohdalla, eli vaahterat, hevoskastanjat, jalopähkinät, kirsikat ja luumut jätetään keväällä rauhaan ja leikataan joko loppukesällä tai varhain kevättalvella ennen mahlavuodon alkamista. Koivuja ei leikata kevättalvella laisinkaan niiden varhaisen mahlavuodon vuoksi, vaan niihin kosketaan vasta heinä-elokuussa. Kuivia ja kuolleita oksia voi leikata milloin tahansa.

Lehtipuilla on tärkeää muistaa, että tappeja ei jätetä. Toisaalta ei myöskään saa leikata oksaa liian syvästä – liian läheltä runkoa. Puun oksan kauluksessa nimittäin on erityinen solukko, joka alkaa korjata oikein leikattua oksan haavaa melko nopeasti. Sitä ei saa leikata pois, mutta jos jättää oksan tapiksi, ei tämä solukko pääse myöskään tekemään tehtäväänsä, jolloin jää jäljelle oikein kunnon väylä lahottajille kulkea.

Kuka muu voisi leikata puuni?

Jos taas ei halua itse sitä tehdä ja haluaa varmistua siitä, että vaikkapa vanha tammi tulee hoidettua täysin oikein, kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä alan ammattilaisiin. Heidän ammattinimikkeensä on arboristi, ja heidät löytää Suomen puunhoidon yhdistyksen kautta. He tuntevat puiden lajikohtaiset ominaisuudet ja fysiologian, osaavat tehdä puun kuntoarvion ja heillä on myös välineet tukemiseen, jos puulla on vielä elinvuosia jäljellä. He osaavat myös kiivetä puuhun oikeaoppisesti ja työvälineiden kanssa, ilman että sieltä tullaan pää edellä alas… 

Jotta asia ei kuitenkaan olisi liian helppo ja yksinkertainen, niin loppukaneettina kerrottakoon vielä se, että oli kyseessä puu tai pensas, ei leikkaamaan pidä ryhtyä, ellei tiedä miksi työhön ryhtyy, tai varsinkaan sen vuoksi, kun naapuri tekee niin… Leikkaamiselle pitää aina olla jokin syy ja turhaa leikkausta tulee välttää, sillä sienitaudit ovat kyllä aina valmiina siirtymään puuhun leikkauspintojen kautta. Mutta kaunis rakenne ja seuraavienkin sukupolvien ilona oleva pitkäikäinen puu ovat hyviä syitä, miksi aiheeseen kannattaa tutustua tai tilata ammattilainen paikalle! Ja istuttamiseen kannattaa ryhtyä aina, kunhan harkitsee järkevästi. Jossain sanottiinkin, että Paras aika istuttaa puu oli 20 vuotta sitten. Toiseksi paras aika on juuri nyt!

Viherala – niin mikä?

Viherala – niin mikä?

mennessä | loka 12, 2019 | Viherrakentaminen

Ihmisiä on töissä monenlaisilla aloilla. Kuten laulussakin sanotaan että meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä ja vääpeleitä, ja joku päätyi kai kuninkaaksikin. Noista kaikista varmasti jokainen meistä tietää suurin piirtein mitä kyseiset ammattialat pitävät sisällään. Lääkäreistä pystytään jopa tavan talliaisena erottamaan mitä tekee hammaslääkäri ja miten se eroaa sydänlääkäristä. Mutta viheralalla töissä ollessa voi etenkin vanhemmalta sukupolvelta tulla vieläkin kummaksuvia katseita ja kysyviä ilmeitä kun ihmetellään että onks tää nyt se puutarhuri (ellei ole sattunut tituleeraamaan itseään sellaiseksi). Nimikkeitä alalla on monia, puutarhurin lisäksi voi kutsua itseään vihersuunnittelijaksi, maisemasuunnittelijaksi, viherrakentajaksi, tutkintonimikkeen mukaan hortonomiksi ja niin edelleen. Ihan selkeää linjaa siitä, millä tittelillä kukin voi itseään kutsua, ei käsittääkseni meidän maassa vielä ole – valitettavasti.

Hämmennys on vielä varsin yleistä, ja sitä näkemystä tukee se, että niin harva hakeutuu tälle alalle joka on kasvava ala, siinä näkee kättensä jäljen ja saa tehdä monenlaisia töitä monenlaisissa eri paikoissa ja monenlaisille eri asiakkaille. Ja mikä parasta: ulkona, ja lisäksi samalla saa usein kuntoilua siinä määrin että ei tarvitse miettiä jumpparyhmiä työpäivän jälkeen.

Olen itse ollut alalla koulutukseni jälkeen nyt reippaasti yli kymmenen vuotta, ja monista oppirahoista ja kommelluksista huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois. Käytännön työ on opettanut valtavasti asioita ja olen nähnyt jo monessa kohteessa erilaisten alueiden matkan omalta suunnittelupöydältäni toteutukseen ja kunnossapitoon saakka. Karikoilta ei ole voinut välttyä, mutta niinhän se muutenkin elämässä menee että myrskyn jälkeen on usein poutasää kun ymmärtää ottaa opikseen.

Onko viherala sama kuin puutarha-ala?

Yleisin käsitys viheralasta lienee se, että olemme vihreän ja ylipäänsä kasvillisuuden kanssa paljon tekemisissä. Ja se on toki isoksi osaksi totta, mutta sitten kun mennään niihin yleisimpiin kysymyksiin mitä minullekin esitetään, eli ”mikähän tauti minun omenapuussa on?” tai ”miksi minun kasvihuonekurkut jäi tänä vuonna niin pieniksi” niin ollaan alueella jolla minä joudun valitettavasti myöntämään että en tiedä kaikkea, eikä itse asiassa ole oikein mitään hajuakaan. Pitäisi tietenkin tietää etenkin ensimmäiseen kysymykseen vastaus, mutta totuus on että en ole ikinä ollut millään tavalla kiinnostunut kasvien tuholaisista ja taudeista niin eivätpä ole jääneet päähän. Niissä tapauksissa olen aina yhteydessä häneen jonka tiedän tietävän vastauksen. Silloinhan minun ei tarvitse tietää, eihän? Mutta jälkimmäinen kysymys (tästä voi olla alan ammattilaisetkin montaa eri mieltä) on mielestäni asia jossa ollaan puhtaasti niin sanotulla puutarha-alalla. Viherala ja puutarha-ala, kuinka virallista niiden välinen ero on, en tiedä, mutta minulle puutarha-ala näyttäytyy nimenomaan kasvien tuotantona ja esim. kasvihuoneviljelynä, jossa pitää myöskin ymmärtää hirmuisesti asioista ja mm. tuntea tuottamiensa kasvien fysiologia ja kaikki siihen liittyvä läpikotaisin. Viherala painottuu enemmän miljööseen ja maisemaan, ulkoalueiden luomiseen ja kunnossapitoon. Sillä puolella kunnon ammattilainen taas on tutustunut sekä käytännössä että teoriassa maalajien ominaisuuksiin ja maanrakentamiseen, puu- ja kivirakentamiseen, hulevesien johtamiseen, ulkona kasvatettavien koriste- ja hyötykasvien ominaisuuksiin, kasvilajikohtaisiin vaatimuksiin ja niiden hoitoon sekä jossain määrin myös valaistukseen ja pihan muuhun sähkötekniikkaan.

Kiveä, puuta ja vihreää

Aikanaan viherrakentamisen kisoihin osallistuessani eräs kysyi että mistä me mennään kilpailemaan, ruohonleikkauksestako? No ei, totuus loikkasi kyllä meillekin silmille kun Sveitsissä kilpailutyön runko koostui painavista betonielementeistä ja isoista muurikivistä, jotka hädin tuskin – ainoana tyttöparina – saimme liikutelluiksi paikoilleen. Toki suomalaiseen graniittiin tottuneena sveitsiläinen hiekkakivi oli kohtuullisen helppoa työstää, mutta raskasta oli silti. Fyysisesti. Tässä tullaankin siihen asiaan mikä viheralassa terminä johtaa jossain määrin jopa harhaan. Viheralaan ja viherrakentamiseen kuuluu isoimpana ja usein myös tärkeimpänä osana pohjatöiden lisäksi alueiden erilaiset kovat pinnoitteet ja rakenteet, kuten betoni- tai luonnonkiveykset, terassit, patiot, pergolat ja muurit. Ne luovat alueille niiden rungon ja ovat tärkeä osa alueen käytännöllisyyttä, helppohoitoisuudesta puhumattakaan. Viimeisenä muttei vähäisimpänä tulevat kasvit ja nurmikko, tai vaihtoehtoisesti esim. kuntta, joka tänä päivänä etenkin puolivarjoisilla mökkitonteilla on varsin erinomainen ratkaisu. Alueet ilman kasvillisuutta tai ylipäänsä vihreää olisivat vähän kuin talo ilman ikkunoita; molempia pitää olla ja oikeissa mittasuhteissa, toimivuudesta ja viihtyisyydestä tinkimättä.

viherrakentaminen

Siispä kun seuraavan kerran mietit, kuka voisi tehdä pihakiveyksen tai jätekatokseen viherkaton, tai kuka voisi auttaa kun mietit mitä kasveja pihaan kannattaa laittaa tai millä istutusalueet ja käytävät rajata, on ainakin yksi hyvä vastaus: viheralan ammattilainen! Toinen kysymys on vielä sitten se, kuka viheralan ammattilaisista on suunnittelija, kuka rakentaja tai kunnossapitäjä, kuka niitä kaikkia ja mistä heidät löytää. Mutta se onkin sitten asia erikseen, johon voidaan kenties palata seuraavissa teksteissä!

viherrakentaminen